Sosiaalinen kuntoutus päättyy

Tänään oli sosiaalisen kuntoutuksen lopetuspalaveri. Kommentoin kuntoutusjaksoa tarkemmin, kun olen saanut loppuraportin, jota käyttää muistin tukena. Haluan vain kirjata tapahtuneen virstanpylvääksi tähän blogiin. Yhteydenpito aikuissosiaalityöhön jatkuu vielä puolen vuoden seurantajaksolla.

Toinen syy on se, että odottaessani paikalle tuli vanhempi herrasmies, joka valitti sitä, että hän joutui huonokuntoisena kävelemään puoli tuntia juna-asemalta ja kysyi, miksi toimisto on sijoitettu sellaiseen paikkaan. En tiedä halausiko hän antaa palautetta aiheesta vai vain purkaa tunteitaan. Joka tapauksessa odotusaulan vartija oli väärä kohde eikä hän osannut auttaa.

Syy tähän on tietenkin se, että Espoossa liikkuminen suunnitellaan autoilijan näkökulmasta. Sosiaalityössä, jossa asiakastapaamisia voi olla saman päivän aikana ympäri kaupunkia, oma auto voi olla työntekijälle välttämätön. Toisaalta sosiaalityön asiakkaalle taloudellinen tilanne yleensä tarkoittaa julkisten liikennevälineiden käyttöä.