Kaivokatu-päätös
Kaipa viikko on riittävä aika odottaa mielipiteen julkausua. Koska vastustan Helsingin Sanomien asemaa portinvartijana, julkaisen vastineeni Jenni Merisen mielipidekirjoitukseen (HS 7.11.) täällä.
Haluan kyseenalaistaa ja nostaa perusteellisempaan keskusteluun keskustelun Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan päätöksestä sulkea Kaivokatu autoilta.
Periaatteessa päätös voisi perustua kahteen asiaan. Joko on päätetty suunnitelmasta, joka poistaa tarpeen yksityisautoilulle Kaivokadulla ja siten mahdollistaa alueen jatkosuunnittelun siltä pohjalta, että Kaivokatu on joukkoliikennekatu.
Vaihtoehtoisesti meillä on suunnitelma alueen (jalankulku)liikenteestä, joka edellyttää Kaivokadun sulkemista yksityisautoilta ja keskustan autoliikenne suunnitellaan sen pohjalta. Käsittääkseni kumpaakaan suunnitelmaa ei ole olemassa.
Kaupunginsuunnittelulautakunnalle annettiin päätöksen tueksi neljä eri skenaariota. (Etsiessäni tuota linkkiä tajusin ymmärtäneeni skenaariot täysin väärin. Jätän kirjoituksen ennalleen ja palaan asiaan uudessa kirjoituksessa.) Käytännössä nämä olivat neljä eri vaihtoehtoa keskustan läpiajoliikenteelle, mutta sitä ei saa sanoa ääneen, koska se tarkoittaisi sen myöntämistä, että keskustan liikennesuunnittelu perustuu niiden ihmisten tarpeisiin, jotka määritelmällisesti eivät ole menossa keskustaan.
Miksi tämä asia sitten tuotiin päätettävksi? Nähtävästi siksi, että sillä saatiin suljettua pois yksi vaihtoehto keskustan läpiajoliikenteelle. (Nykyinen tilanne, jossa läpiajoliikenteeseen käytetään Kaivokatua sekä Etelä- ja Pohjoisesplanadia. Kolme jäljellejäänyttä vaihtoehtoa ovat: Rakennetaan keskustatunneli, käytetään pelkästään Esplanadeja ja läpiajoliikennettä ei ole. Käytännössä viimeinen vaihtoehto tarkoittanee, että läpiajoliikennettä ei suunnitella.)
Käytännössä päätöksestä tuli identiteettipolitiikkaa. Päätöksen vastustus ei perustu henkilökohtaiseen kokemukseen Kaivokadulla ajamisesta tai muiden kokemuksiin asiasta. Vastustaja identifioi itsensä helsinkiläiseksi autoilijaksi ja autolla ajaminen Kaivokadulla on osa helsinkiläisen autoilijan identiteettiä.
Vastaavasti päätöksen kannattajilla ei ole näkemystä siitä miten Kaivokadun muuttaminen joukkoliikennekaduksi parantaa hänen liikkumistaan. Helsingissä asuu paljon autottomia, jotka etsivät omaa identiteettiään. Helpoin tapa luoda identiteettiä on kannattaa kaikkea, jota autoilijat vastustavat ja päinvastoin.
Koska identiteettipolitiikka ei kelpaa päätöksen perusteluksi (siksi vastustajia aina syytetään identiteettipolitiikasta), oman mielipiteen perusteluksi keksitään mielikuvia Kallion ja Töölön kasvavasta liikenteestä ja viihtyisästä katuelämästä, joita sitten vastapuoli kumoaa selittämällä kuinka liikenne on jo siirtynyt Töölöön ja Kalliioon ja Helsingissä sataa 9 kuukautta vuodesta räntää vaakasuoraan.
Lopuksi vielä todistaakseni kirjoitukseni puolueettomuutta totean, että uskon sekä Kaivokatu-päätöksen kannattajien että vastustajien vastustavan tätä kirjoitustani.