Osuuskauppavaalit, osa 2

Huomenna on viimeinen päivä äänestää HOK-Elannon edustajistovaaleissa. Oma kampanjointini ei ole ollut järin vilkasta, mutta koska lupasin edellisen kirjoituksen lopussa jakaa kokemuksiani, joten lienee paikallaan tehdä yhteenvetoa asiasta.

En ole huomannut lainkaan muiden ehdokkaiden vaalityötä, joten en osaa sanoa kuinka aktiivista se keskimäärin on. Oma aktiivisuuteni rajoittui rintanapin hankkimiseen ja ehdokkuudestani mainitsemiseen tuttavapiirissä muutamaan otteeseen. Nollille ei äänimääräni pitäisi sentään jäädä, koska heti ensimmäisenä päivänä kävin äänestämässä itseäni. Itselle sopivan ehdokkaan saaminen olikin ehkä pääsyy ehdokkaaksi ilmoittautumiseeni.

HOK-Elannon vastuullisuusohjelmaan kuuluu “kestävä kuluttaminen” ja “kestävä kasvu”, jotka molemmat ovat termeinä arveluttavia ja siten saavat HOK-Elannon kestävyystavoitteet vaikuttamaan viherpesulta. Tämä olisi sopiva aihe edustajiston epäviralliselle keskustelulle. Demokratian ei tarvitse olla pelkästään omien vaatimusten edistämistä äänestämällä niitä kannattavia ehdokkaita, vaan se voi myös olla yhteisen näkemyksen muodostamista käymällä keskusteluja asioista.

Yksi asia, mistä pitäisi keskustella on osuuskaupan säännöissä mainittu toiminnan tarkoitus. Nykyisissä säännöissä puhutaan ainoastaan jäsenten taloudellisen hyvinvoinnin edistämisestä. Tavoitteissa kuitenkin painottuu jäsenten fyysinen (ja henkinen) hyvinvointi.