Olen jo pidemmän aikaa suunnittellut blogikirjoitusta uskostani. Löysin keskeneräisen blogikirjoituksen aiheesta huhtikuulta. Tämän kirjoituksen alkuunpanijana toimi Magdalena Hain kirjoitus Mastodonissa:

magdalenahai🦈🏳️‍🌈: "Kristityistä. Mulla on heihin hyvin ristiriitaine…" – Mastodon 🐘

Kristityistä. Mulla on heihin hyvin ristiriitainen suhtautuminen. Tunnen uskovia ihmisiä, jotka ovat lempeitä, avarakatseisia jne. Mutta suhtaudun kristittyihin aina varauksella. On karmivaa, että ihmiset uskovat täydellisen hyviin maagisiin olentoihin, jotka tuomitsevat vauvoja helvettiin.

Taannoin keskustelin uskovan sukulaisen kanssa Keskisarjasta ja 612-kulkueesta. Suht kireä keskustelu päätyi pisteeseen, jossa hän sanoi, ettei voi ottaa kantaa, kun ei hän ymmärrä politiikkaa jne. 1/

Aloin kirjoittaa kommenttia viestiin, mutta kommentoitavaa oli paljon, joten päätin kirjoittaa blogiini. Siihen ryhtyminen otti aikansa. Kun sanottavaa on paljon, on vaikea päättää mistä aloittaa ja miten muotoilee asiansa.

En yleensä puhu uskostani, koska minulla ei varsinaisesti ole siitä mitään sanottavaa. Niinpä minut tuntevat luultavasti pitävät minua ateistina tai vähintään agnostikkona. En myöskään käy kirkossa, koska en koe sillä olevan minulle mitään annettavaa.

Minulle riittää uskonnon harjoittamiseksi iltarukous. En lapsena oppinut “Levolle lasken, Luojani” -rukousta. Luultavasti sen takia, että luulinsen alkavan “Levolle laske Luojani”. Mitä sekin tarkoittaa? Lisäksi luulin, että kolmas säe on “Jos en sijaltani nousisi Taivaaseen,” Nämä väärinkäsitykset johtivat siihen, että en ymmärtänyt rukouksen tekstiä ja se olisi pitänyt opetella muistamaan ulkoa. Oikein muistettuna se on helppo:

Levolle lasken, Luojani. Armias ole suojani. Jos en sijaltani nousisi, Taivaaseen ot tykösi.

Loin sen tilalle oman iltarukoukseni:

Kiitos tästä päivästä.¹ Anna kaikki syntini anteeksi. Suojaa minua kaikelta pahalta. Äläkä anna minun nähdä painajaisunia.

Usko on pohjimmiltaan tunne. Materiaalisessa maailmankuvassa ei ehkä ole sijaa Jumalalle², mutta uskolle on. Voin keskustella uskosta evoluution kehittämänä suojamekanismina eksistentiaaliselle ahdistukselle. Ei minun uskoni siitä mihinkään häviä. Se on tunne, joten sitö voi myös ajatella aivokemian ilmiönä (tai häiriänö), kuten muitakin tunteita. Tunne kuitenkin pysyy. Ja minun uskoni sanoo, että se tunne riittää.

Henkilölle, joka ei usko ja jolla siten ei ole tätä tunnetta tämän käsittäminen on vaikeaa. Outoa on, että itseään uskovaksi kutsuva, jolla oletettavasti on tämä tunne ei sitä ymmärrä. Siksi itsekin suhtaudun epäluuloisesti itseään uskoviksi kutsuviin.

Ei kristinuskossa ole kysymys vauvoja helvettiin tuomitsevasta Jeesuksesta³. Itsekin olen pohtinut tämäntapaisia asioita yrittäessäni ymmärtää Jumalaa, mutta uskoani on vain vahvistanut se, että olen epäonnistunut siinä. Usko on henkilökohtainen kokemus eikä sitä voi pitää yleispätevänä lakina. Niinpä jokaisen on löydettävä oma tiensä pelastukseen.

Kirkolla ei ole minulle mitään annettavaa, koska uskoni on jo minut pelastanut. Niinpä olen elänyt tapakristityn elämää. Kuulunut kirkkoon ja käynyt häissä, hautajaisissa ja konfirmaatioissa, kun niitä on tullut vastaan. Nyt olen kuitekin alkanut miettiä, olisiko minulla jotain annettavaa kirkolle. Kyse ei ole siitä onko kirkko liian liberaali tai konservatiivinen. Jokainen saa olla juuri niin liberaali tai konservatiivi kuin haluaa. Ei se tee hänestä yhtään sen enemmän tai vähemmän uskovaa. Kysymys on siitä, miten mahdumme saman katon alle.

Viime aikoina on puhuttu samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja jotkut eivät edes hyväksy naispappeutta. Papin työssä on kyse seurakunnan palvelemisesta eikä hartauden harjoittamisesta. Jos kaksi seurakunnan jäsentä haluaa vahvistaa liittonsa Jumalan kasvojen edessä, etkä pysty heille tätä palvelusta suorittamaan, miksi edes ryhtyä papiksi? Ei tässä sentään olla ketään naulitsemassa puiseen ristiin.

Jos minusta uskovien todistelut uskostaan vaikuttavat pikemminkin osoitukselta uskon heikkoudesta kuin sen vahvuudesta, miten mahtaa asia olla Kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen edessä?

Footnotes

¹ Tässä kohtaa kiitän myös aiemmista päivistä siltä varalta, että olen unohtanut ja smasta syystä myös tulevista päivistä. Päivien määrä alussa vaihteli, mutta nykymuodoksi on vakiintunut:“Kiitos tästä päivästä. Kiitos huomisesta ja ylihuomisesta.”

² Käytän tassa sanaa “Jumala” uskon jumalolennon erisnimenä. Siksi suuri alkukirjain.

³ Evankelis-luterilaisen kirkon uskontunnustuksen mukaan se on nimenomaan Jeesus, joka “on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”.

Aloin katsoa Areenasta dokumenttia Fantastinen kone, sanoi kuningas. Se alkaa teinitytön kännykkävideolla, jossa hän ihmettelee kuinka hänen huoneensa seinälle on ilmestynyt “liikkuva kuva” vastapäisistä taloista. Siinä vaiheessa kun aikuiset ihmiset ihmettelivät “camera obscuraa” olin liian järkyttynyt jatkaakseni katsomista. Eivätkö ihmiset tunne kameran toimintaperiaatetta?

Kameran käyttäminen ei vaadi sen tietämistä. Ei senkään tietäminen auta, että kamerassa valo kulkee objektiivin läpi filmille tai CCD-kennolle. Pitää ymmärtää, että kulkiessaan pistemäisen aukon läpi valo muodostaa projektion vastakkaiselle tasopinnalle. Mitä pienempi aukko, sitä tarkempi (terävämpi) projektio, mutta myös sitä vähemmän valoa. Toisaalta aukon kasvaessa yksityiskohdat häviävät kunnes niitä ei erota ja lopputuloksena on tasaisesti valaistu pinta.

Kameran toiminnan ymmärtäminen lähinnä auttaa ymmärtämään objektiivin ja himmentimen toimintaa ja siten ehkä ottaamaan parempia valokuvia, mutta nykymaailma on täynnä asioita, joiden toiminnan ymmärtämisellä on vaikutusta elämään.

Kansalaistorilla oli Sakset Seis! -mielenilmaus. Osana sitä hallitukselle luovutettiin adressi, johon oli kerätty allekirjoituksia Adressit.com -sivustolla. Tuntuu, että ihmisillä on hyvin pinnallinen käsitys siitä, mitä adressit ovat. Lopputulos muistuttaa South Parkin alushousutonttujen suunnitelmaa. Vaihe 1: Kerää nimikrijoituksia adressiin. Vaihe 2: ? Vaihe 3: Haluttu asia toteutuu.

Kun tehdään jotain asiaa ymmärtämättä miksi niin tehdään, on lopputuloksena sympaattista magiaa käyttävä rituaali. Kuvitellaan, että haluttu asia tapahtuu maagisesti jäljittelemällä jotain toimintaa. Tätä Clarken 3. laki “Tarpeeksi kehittynyttä teknologiaa ei voi erottaa taikuudesta.” Jos ei tiedä miten joku teknologia toimii, voi ainoastaan suprittaa maagisen rituaalin ja se jokko toimii tai ei toimi.

Ironisesti itsekin yritin taikoa IKEAn Trådfri LED-lamppuja toimimaan juuri ennen tämän blogin kirjoittamista. Suoritin vilkutusrituaaleja ja yritin käyttää taikalaatikkoa. Asiat lähtivät toimimaan vasta kun onnistuin kehittämään mallin siitä, miten tekniikka toimii, joka oli tarpeeksi lähellä totuutta.

Mutta siitä ehkä enemmän toisessa kirjoituksessa.

@internetosuuskunta@a.gup.pe

Koska tästä on tulossa pidempi kirjoitus, käytän blogiani. Huhtikuun alussa kysyin kaksi kysymystä ja lupasin kertoa omat vastaukseni. Asia jäi, koska aiheesta ei syntynyt keskustelua. Ajattelin kuitenkin nyt kirjoittaa oman näkemykseni asiasta.

Koko keskustelu sai alkunsa @teemuki@piipitin.fi blogikirjoituksesta “Otetaan Internet takaisin!”. Näen kolme eri lähestymistapaa Internetin takaisinvaltaukseen. Ensimmäinen on “puhelimen deFAANG” eli teknologiajättien tuottamien puhelimen mukana tulevien pilvipalveluiden (kalenteri, sähköposti, synkronointi, tiedostot) korvaaminen omilla palveluilla. Toinen on sosiaalisen median palveluiden korvaaminen Fediversumin vastaavilla. Kolmas lähestymistapa on erilaiset avoimeen lähdekoodiin perustuvat palvelut, joille teknologiajätit eivät välttämättä edes tarjoa omaa versiota.

Näihin kaikkiin löytyy omat tekniset ratkaisunsa, mutta luettuani uudestaan tuota blogia tajusin, että se ei ole olennaista. Kaikissa tapauksissa se, mitä osuuskunnan jäseniltä edellytetään on osallistumista kolmeen asiaan: Osallistumista palvelujen kustannuksiin, osallistumista demokraattiseen päätöksentekoon siitä mitä ja miten palveluja toteutetaan sekä tarvittaessa palveluiden ylläpitoon. Ylläpito ei välttämättä vaadi teknistä osaamista. Jos aloitetaan vain yhdellä palvelulla, ei ole mitään syytä miksi sitä ei voida hankkia hostattuna, jolloin tekninen ylläpito on ulkoistettu muualle.

Sen mitä ajan takaa hahmottaa varmaan paremmin esimerkkien kautta. Nextcloud on suosittu alusta pilvipalveluiden tarjoamiseen. Sille löytyy myös runsaasti palveluntarjoajia aina itse hallinoidusta virtuaalikoneesta täysin puolestasi hostattuun. Itse olen hankkinut Nextcloudin Federated Computerin kautta.

Myös erilaisille Fediversumin instansseille löytyy monenlaista hostausta.

YunoHost ei välttämättä sovellu suurille käyttäjämäärille, mutta vastaavia ratkaisuja löytyy myös muita.

@teemuki@piipitin.fi osui asian ytimeen kirjoittaessaan:

Ennen kaikkea ideana tässä on kuitenkin yhdessä kokeilla, miten demokraattinen päätöksenteon malli soveltuu digitaalisen infrastruktuurin ylläpitämiseen ja kehittämiseen, sekä sitä kautta koko Internetin keskustelukulttuurin tervehdyttämiseen. Internetin käydessä läpi murrosvaihetta vanhat kaavat eivät enää toimi, vaan tarvitaan uudenlaista ajattelua siitä, miten Internetin tulisi toimia siten, että se todella palvelee sitä käyttävien ihmisten, eikä vain miljardöörien tarpeita. Tarvitaan ajattelua, jossa käyttäjien oikeudet menevät voitontavoittelun edelle. Tarvitaan ajattelua, jossa lähtökohtana ovat käyttäjäyhteisön demokraattisesti muotoilemat päämäärät eivätkä rikkaiden demagogien syöttämät huuhaa-ideologiat. Tarvitaan ajattelua, jossa valta ja vastuu kuuluvat täysimääräisesti käyttäjäyhteisölle itselleen. Tällaista ajattelua haluan olla aloitteellani edistämässä.

Tarvitaan joukko ihmisiä tekemään niitä demokraattisia päätöksiä ja luomaan demokraattisen päätöksenteon malleja. Loin @internetosuuskunta@a.gup.pe ryhmätunnuksen tätä keskustelua varten. Jos muuta sanottavaa ei ole, voi vaikka ehdottaa parempaa paikkaa keskustelulle.

Huomenna on viimeinen päivä äänestää HOK-Elannon edustajistovaaleissa. Oma kampanjointini ei ole ollut järin vilkasta, mutta koska lupasin edellisen kirjoituksen lopussa jakaa kokemuksiani, joten lienee paikallaan tehdä yhteenvetoa asiasta.

En ole huomannut lainkaan muiden ehdokkaiden vaalityötä, joten en osaa sanoa kuinka aktiivista se keskimäärin on. Oma aktiivisuuteni rajoittui rintanapin hankkimiseen ja ehdokkuudestani mainitsemiseen tuttavapiirissä muutamaan otteeseen. Nollille ei äänimääräni pitäisi sentään jäädä, koska heti ensimmäisenä päivänä kävin äänestämässä itseäni. Itselle sopivan ehdokkaan saaminen olikin ehkä pääsyy ehdokkaaksi ilmoittautumiseeni.

HOK-Elannon vastuullisuusohjelmaan kuuluu “kestävä kuluttaminen” ja “kestävä kasvu”, jotka molemmat ovat termeinä arveluttavia ja siten saavat HOK-Elannon kestävyystavoitteet vaikuttamaan viherpesulta. Tämä olisi sopiva aihe edustajiston epäviralliselle keskustelulle. Demokratian ei tarvitse olla pelkästään omien vaatimusten edistämistä äänestämällä niitä kannattavia ehdokkaita, vaan se voi myös olla yhteisen näkemyksen muodostamista käymällä keskusteluja asioista.

Yksi asia, mistä pitäisi keskustella on osuuskaupan säännöissä mainittu toiminnan tarkoitus. Nykyisissä säännöissä puhutaan ainoastaan jäsenten taloudellisen hyvinvoinnin edistämisestä. Tavoitteissa kuitenkin painottuu jäsenten fyysinen (ja henkinen) hyvinvointi.

Olen ehdokkaana HOK-Elannon edustajistovaaleissa Uudenmaan Vihreiden listalta numerolla 991.

Äänestää voi joko postitse kotiin postitetun vaaliaineiston avulla tai netissä. Äänestysaika on 10.4.-22.4.2024. Äänestäneiden kesken arvotaan kolme 12000 euron lahjakorttia. Lisäksi netissä äänestäneiden kesken arvotaan 50 100 euron ravintolalahjakorttia.

Länsimainen yhteiskunta on rakennettu kestämättömälle pohjalle ja sen seurauksena tulemme kokemaan valtavia murroksia. Osuuskaupan tehtävä on turvata jäsentensä päivittäistavaroiden saanti näissä murroksissa ja se onnistuu vain käyttämällä sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviä tuotantoketjuja ja toimintatapoja. Haluan olla edustajistossa vaikuttamassa siihen, että lupauksella hiilinegatiivisuudesta vuoteen 2025 mennessä on vaikutusta ilmastonmuutokseen eikä se ole pelkkä markkinointikikka.

Toinen valtavia muutoksia aiheuttava ilmiö on digitalisaatio. Älypuhelimet ja tekoäly ovat tulleet osaksi arkipäivää. Tuntuu kuitenkin, että ne eivät ole helpottaneet elämää automaatiolla ja lisänneet vaikuttamismahdollisuuksia, vaan ihmisistä on tehty kiukuttelevien algoritmien lastenvahteja ja valeuutisten passiivisia kuluttajia.

Edustajistovaaliehdokkaaksi lähteminen on ilmeinen tapa lähteä vaikuttamaan asioihin, mutta edustajistoon pääsemisen mahdollisuudet tuntuvat pieniltä eikä sielläkään mitään saa aikaan, jos tyytyy vain käymään kahdesti vuodessa juomassa kahvia ja toimimaan kumileimasimena. Luulenkin, että tärkeämpää on saamani kokemus, jota haluan jakaa myöhemmissä kirjoituksissa.

Jatkan aiheen käsittelyä Historioitsijoiden esseet — Juha Autero -kirjoituksesta. Siinä oli kyse mielipidekirjoituksesta, joka lähinnä perustui kahden esseen lukemisen herättämistä tuntemuksista, niin tämä kirjoitus perustuu enemmän tutkittuun tietoon.

Ei nyt sentään mennä liiallisuuksiin. Taustatutkimukseksi riittänee Wikipedian artikkeli Synteesi – Wikipedia. Se löytyi, kun mietin sopivaa sanaa kuvaamaan tosiasioista johtopäätökseen etenevän päättelyketjun rakentamista.

Artikkelissa sanotaan synteesiä erityisesti käytettävän kun kokonaisuus on enemmön kuin osiensa summa. Periaatteessa on totta, että jos kokonaisuus on vain osiensa summa, voidaan kokonaisuus redusoida osikseen ja tarkastella vain niitä. Tätä pohjimmiltaan tarkoitetaan analyysillä. Usein vain analyysi jää vajaaksi eikä kokonaisuutta redusoida täysin, vaan siitä irroitetaan osia tarkastelun alle.

Esimerkiksi Marko Nenonen kirjoittaessaan kuinka kivihiilen käyttöönotto vauhditti Euroopan vaurastumista siirtyy esseessän käsittelemään väitteen “yksilönvapaus on Euroopan menestyksen salaisuus” sijaan väitettä “yksilönvapaus ja kivihiilen käyttöönotto ovat Euroopan menestyksen salaisuus”. Samoin kivihiilen käyttöönottoa perustellaan hallitusten toimilla ja yksilönvapaudella. Hän myös sivuuttaa kolonialismin roolin Euroopan vaurastumisessa toteamalla:“Eurooppalaisten väkivalta oli karkeaa, mutta vain yhtä karkeaa kuin muidenkin.”

Dosentti Nenonen sivuuttaa kolonialismin roolin Euroopan vaurastumisessa ja hallitusten roolin kivihiilen käyttöönotossa, koska hän on kiinnostunut ainoastaan yksilönvapauden vaikutuksista. Hän ei ota niihin kantaa, koska hän on jo vakuuttunut siitä, että yksilönvapaus on tärkein syy Euroopan vaurastumiseen. Se vain ei riitä vakuuttamaan minua, joka en ole sitä mieltä. Mistäköhän Englannin puuvillateollisuus esimerkiksi sai sen kaiken puuvillan, jokka kyötiin Intian, puuvillan kotimaan, tekstiiliteollisuus? Ettei vain siirtomaiden valloituksilla ja muiden kansojen orjuuttamisella? Tarkemmin sanottuna entisiin Britannian siirtokuntiin perustetuilla plantaaseilla, joissa työn tekivät Afrikasta tuodut orjat.

On myös harhaanjohtavaa kutsua Intiaa puuvillan kotimaaksi. Sitä kun kasvaa ympäri maailman. Sen käytöstä on löytynyt jälkiä niin muinaisesta Mesopotamiasta kuin antiikin Egyptistäkin. Eniten villejä puuvillalajeja tavataan kuitnkin Meksikosta. Puuvillan käyttö Britanniassa yleistyi Iniasta tuotujen puuvillakankaiden myötä, joten Britanniaan (ja Euroopaan) tuodun puuvillan kotimaaksi sitä voi kutsua.

Nenosen kirjoitusta voikin pitää sofismina sen nykyisen määritelmän mukaisesti. Siis yrityksenä käyttää loogisesti epäpäteviä argumentteja taitavien retoristen menetelmien avulla. Valitettavasti suuri osa julkisesta keskustelusta on juuri tätä. Kun sitä harjoittavat retoriikkaa heikommin hallitsevat ihmiset, on tuloksena sosiaalinen media.

Kirjoittelen tänne sillä aikaa, kun Mastodon-tilini palvelin on huoltotauolla. Ajattelin kommentoida esseetä Yksilönvapaus on Euroopan menestyksen salaisuus – Mielipide | HS.fi, mutta sitten luin Ada Palmerin kirjoituksen Tools for Thinking About Censorship – Reactor. Molemmat ovat historiantutkijoiden kirjoittamia esseitä, mutta tyyliltään aivan erilaisia. Toinen muistuttaa tieteellistä paperia ja toinen, no, ylioppilasainetta.

Toki tieteiskirjallisuuden verkkojulkaisu Reactor (entinen tor.com) antaa tunnetulle tieteiskirjailijalle enemmän palstatilaa kuin Helsingin Sanomat Tampereen yliopiston yliopistonlehtorille ja se mahdollistaa paljon syvällisemmän käsittelyn. Se ei kuitenkaan ole ainoa seikka.

Tieteellisen tiedon on perustuttava tehtyihin havaintoihin ja niistä tehtyihin johtopäätöksiin. Viitteiden avulla on periaatteessa mahdollista rakentaa katkeamaton päättelyketju tehdystä havainnosta lopulliseen johtopäätökseen. Vaikka tavoitteena olisikin perustella jotain mielipidettä, on päättelyn kuljettava tähän suuntaan ollakseen uskottava. Jos tätä päättelyketjua ei mietitä, lopputuloksena on perusteluja, jotka mielipiteen tukemisen sijasta riippuvatkin mielipiteestä.

Ylioppilasaineessa ei ole aikaa tehdä laajaa taustatutkimusta, mutta kirjoituksen rungon voi luonnostella listaamalla asiat, jotka aiheesta tietää, näistä tehdyt johtopäätökset ja niistä saadun lopputuloksen. Eli käymällä päättelyn läpi siinä järjestyksessä kuin se pitäisi tehdä. En muista, että tätä olisi käyty läpi ainekirjoituksen opetuksessa.

Pitääkö ylioppilasaineen muistuttaa tieteellistä kirjoittamista? Lukiot syntyivät yleissivistävistä, yliopistoon valmistavista kymnaaseista. Myös ylioppilastutkinto syntyi vaatimukseksi yliopistoon pääsylle. Yliopistoissa opetus perustuu tieteelliseen tutkimukseen, joten tieteellisen tekstin ymmärtäminen ja tuottaminen ovat ehdottomasti tärkeä osa yliopistoon valmistautumista.

Kaipa viikko on riittävä aika odottaa mielipiteen julkausua. Koska vastustan Helsingin Sanomien asemaa portinvartijana, julkaisen vastineeni Jenni Merisen mielipidekirjoitukseen (HS 7.11.) täällä.

Haluan kyseenalaistaa ja nostaa perusteellisempaan keskusteluun keskustelun Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan päätöksestä sulkea Kaivokatu autoilta.

Periaatteessa päätös voisi perustua kahteen asiaan. Joko on päätetty suunnitelmasta, joka poistaa tarpeen yksityisautoilulle Kaivokadulla ja siten mahdollistaa alueen jatkosuunnittelun siltä pohjalta, että Kaivokatu on joukkoliikennekatu.

Vaihtoehtoisesti meillä on suunnitelma alueen (jalankulku)liikenteestä, joka edellyttää Kaivokadun sulkemista yksityisautoilta ja keskustan autoliikenne suunnitellaan sen pohjalta. Käsittääkseni kumpaakaan suunnitelmaa ei ole olemassa.

Kaupunginsuunnittelulautakunnalle annettiin päätöksen tueksi neljä eri skenaariota. (Etsiessäni tuota linkkiä tajusin ymmärtäneeni skenaariot täysin väärin. Jätän kirjoituksen ennalleen ja palaan asiaan uudessa kirjoituksessa.) Käytännössä nämä olivat neljä eri vaihtoehtoa keskustan läpiajoliikenteelle, mutta sitä ei saa sanoa ääneen, koska se tarkoittaisi sen myöntämistä, että keskustan liikennesuunnittelu perustuu niiden ihmisten tarpeisiin, jotka määritelmällisesti eivät ole menossa keskustaan.

Miksi tämä asia sitten tuotiin päätettävksi? Nähtävästi siksi, että sillä saatiin suljettua pois yksi vaihtoehto keskustan läpiajoliikenteelle. (Nykyinen tilanne, jossa läpiajoliikenteeseen käytetään Kaivokatua sekä Etelä- ja Pohjoisesplanadia. Kolme jäljellejäänyttä vaihtoehtoa ovat: Rakennetaan keskustatunneli, käytetään pelkästään Esplanadeja ja läpiajoliikennettä ei ole. Käytännössä viimeinen vaihtoehto tarkoittanee, että läpiajoliikennettä ei suunnitella.)

Käytännössä päätöksestä tuli identiteettipolitiikkaa. Päätöksen vastustus ei perustu henkilökohtaiseen kokemukseen Kaivokadulla ajamisesta tai muiden kokemuksiin asiasta. Vastustaja identifioi itsensä helsinkiläiseksi autoilijaksi ja autolla ajaminen Kaivokadulla on osa helsinkiläisen autoilijan identiteettiä.

Vastaavasti päätöksen kannattajilla ei ole näkemystä siitä miten Kaivokadun muuttaminen joukkoliikennekaduksi parantaa hänen liikkumistaan. Helsingissä asuu paljon autottomia, jotka etsivät omaa identiteettiään. Helpoin tapa luoda identiteettiä on kannattaa kaikkea, jota autoilijat vastustavat ja päinvastoin.

Koska identiteettipolitiikka ei kelpaa päätöksen perusteluksi (siksi vastustajia aina syytetään identiteettipolitiikasta), oman mielipiteen perusteluksi keksitään mielikuvia Kallion ja Töölön kasvavasta liikenteestä ja viihtyisästä katuelämästä, joita sitten vastapuoli kumoaa selittämällä kuinka liikenne on jo siirtynyt Töölöön ja Kalliioon ja Helsingissä sataa 9 kuukautta vuodesta räntää vaakasuoraan.

Lopuksi vielä todistaakseni kirjoitukseni puolueettomuutta totean, että uskon sekä Kaivokatu-päätöksen kannattajien että vastustajien vastustavan tätä kirjoitustani.

On Hiring

For some time I've been convinced that we are experiencing similar transition as so called industrial revolution was. If industrial revolution was characterized by mass production, information age is characterized by networks.

Reading https://tech.lgbt/@tanysfoster/110850140753851894 made me think what that means for job seeking and hiring. In terms of mass production, you have a profession that is standardized which enables you to mass produce workers for that profession and you can hire people for a position secure in knowledge that they have a certification of having certain skill set.

In information age you are trying to use information available to find best possible candidate for the job, not some generic candidate with a specific skill set. It is no longer enough that candidate has a specific college degree or even specific college degree from a specific college.

This means quality of your applications matter more than the amount. There is no point to apply for a job if you know that there probably is someone who is obviously better match applying the same job. Lottery tickets never win. Be selective, but remember you are not necessarily looking for your dream job, but a job you are (provably) good at. They are not the same, but they are related since you get good at something by doing it a lot and you do something a lot if you like it.

To maximize available information, you need to build your professional networks. These help in three ways when you're looking for work. Firstly, they put you on the map for people using their professional networks to find candidates for a job. Secondly, they give you information about available job opportunities. And thirdly, they provide merits to prove you have specific skills needed for the job.

I've had three programming jobs. First one I got the “traditional” way. I was a CS student looking for a summer job and sent applications until one company looking for CS student summer trainees offered me a job. For second job I stood out of the crowd by being an administrator of programming newsgroup FAQ. That got me an invitation to a recruitment event that led to a job. That job gave me over 10 year Linux programmer career, which helped me get a job as a Linux programmer.

Tiedätkö millä nimellä Scheme-kurssia kutsitaan Aalto-yliopistossa?

Sitä ei kutsuta Scheme-kurssiksi?

Ne käyttää Scalaa, ei ne tiedä mikä Scheme on

Millä nimellä Scheme-kurssia kutsutaan Aalto-yliopistossa?

Ohjelmointi 1